Kuulumisia pitkästä aikaa!
Korona-lamaannuksen hieman väistyttyä on ollut tarjolla muutamia pienempiä koiratapahtumia ja omissa porukoissa treenaavia reippaita Amories-koiria. Olemme tavanneet toukokuussa pienellä suursnautseri- koulutusleirillä ja elokuussa russelitreffeillä. Heinäkuun helteillä on uitu ja lomailtu.
Koirat ovat saaneet tuloksia palveluskoira- ja pelastuskoirakokeissa, agilityssä ja näyttelyissä. Suursnautseri K-pentujen emä Demi Moore Tauro Gildija suoritti luonnetestin korkeilla pisteillä 175 ja onnistui myös ensimmäisessä palveluskoirakokessa saaden tuloksen JK1.
Syksylle on vielä sovittu silmä- ja polviterveystarkastukset russeliporukalle ja isoille mustille lonkkakuvauksia.
Jälleen kerran saan kiittää aktiivisia koirien omistajia perheineen. Kanssanne on ilo tehdä yhteistyötä!
 |
Amories Harmonia ja Herman 10v-synttärikuvassa. |
 |
Amories Karisma 15kk, lonkat AA, kyynärät 00, silmät terveet. |
.
 |
Amories-koiria koulutusleirillä toukokuussa. |
 |
Omat koirat kesäauringossa. |
 |
Satoi tai paistoi, ulkona käydään. |
 |
Huippukoirakko jälleen agilityn piirinmestari. Amories Christmas Snowstorm ja Maria. |
 |
Russelitreffit elokuussa.

|
 |
Amories Kismet 15kk ekassa näyttelyssä junioriluokan 1. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti